KRI ry on yksi KTK:n jäsenjärjestöistä. KTK neuvottelee ja valvoo teknisen alan asiantuntijoiden etuja valtakunnallisesti, kun KRI hoitaa paikallista edunvalvontaa ja jäsenpalvelua. Jäsenyys KRI ry:ssä on samalla jäsenyys KTK:ssa.
KTK Tekniikan Asiantuntijat ry on kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten liikelaitosten ja osakeyhtiöiden palveluksessa olevien tekniikan asiantuntijoiden etujärjestö. KTK toimii myös yksityisellä sektorilla tekniikan asiantuntijoiden edunvalvojana ja on Akavan suurin julkisen sektorin tekniikan jäsenjärjestö.
Liitto muodostuu seitsemästä jäsenjärjestöstä ja yhdestä yhteistoimintajärjestöstä, joiden kautta on edustettuna noin 7 000 jäsentä. Jäsenistö työskentelee teknisen sektorin esimies- ja asiantuntijatehtävissä - eniten kunnissa ja hyvinvointialueilla, mutta myös kuntaomisteisissa palvelu- ja energiayhtiöissä.
KRI rakennusmestarit ja insinöörit ry (perustettu 1945) on ollut KTK:n jäsenjärjestö vuodesta 1970. Työnjako on selkeä: KRI hoitaa paikallisen, KTK valtakunnallisen.
KRI tekee ammatillista ja oikeudellista edunvalvontaa paikallisyhdistystensä kautta sekä järjestää jäsenilleen kokouksia, opintomatkoja ja edulliset lomamajat.
KTK ja sen neuvottelujärjestö Tekniikka ja Terveys KTN ry vastaavat virka- ja työehtosopimusneuvotteluista sekä sopimusten valtakunnallisesta edunvalvonnasta.
Liittymällä KRI ry:n jäseneksi olet samalla KTK:n jäsen ja saat käyttöösi sekä paikalliset jäsenpalvelut että KTK:n valtakunnalliset jäsenedut.
KTK neuvottelee jäsentensä työehdoista sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Käytännön sopimusedunvalvonnasta vastaa Tekniikka ja Terveys KTN ry.
KTK neuvottelee osana neuvottelujärjestö JUKOa kunta- ja hyvinvointialan virka- ja työehtosopimuksista. Paikallisesti asioita hoitavat luottamusedustajat, joista tekniikan puolta edustavat pääosin KTK:laiset.
Yksityisellä sektorilla KTK vaikuttaa neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n jäsenenä erityisesti energia-alan sopimuksiin.
KTK:n jäsenedut kuuluvat myös KRI ry:n jäsenille. Edut tuovat turvaa työelämään ja säästöä vapaa-aikaan.
Saat sekä KRI ry:n paikalliset jäsenpalvelut ja lomamajat että KTK:n valtakunnallisen edunvalvonnan ja jäsenedut. Liittymiskuukausi ja kaksi seuraavaa kuukautta ovat ilman jäsenmaksua.